Hyppää sisältöön

Äänestäminen ja vaalit etäkokouksessa

Tässä 14 eri keinoa toteuttaa äänestäminen tai henkilövaali etäkokouksessa. Sopivan keinon valinnassa kannattaa arvioida seuraavia näkökulmia:

  1. Äänestyksen helppous. Mikä on osallistujille helpoin ja varmin keino, jolla äänestys saadaan suoritettua sujuvasti?
  2. Vaalisalaisuuden toteutuminen ja tekninen varmuus. Kuinka vahvaa nimettömyyttä tarvitaan ja miten tarkasti pitää pystyä ehkäisemään vaikka äänestäminen kahdesti?
  3. Muut tekniset tarpeet, kuten äänestystapa, eri äänimäärät, mahdollisuus tarkistuslaskentaan

Kuten kaikissa etäosallistumisissa, suosimme itse aina yksinkertaisinta ja osallistujille helpointa tapaa. Koska tekniset taidot vaihtelevat, niin näin yleensä saadaan paras osallistumiskokemus. 

Toteuttipa äänestyksen millä tahansa tavalla, niin se kannattaa testata etukäteen. Lisäksi on hyvä harjoituttaa osallistujat äänestämiseen ennen varsinaista äänestystä, jotta tekniikka ja toimintatapa on tuttua siinä jännittävässä äänestystilanteessa.

Aina voi käydä niin, ettei jollain osallistujalla tekniikka sitten toimikaan. Tällöin voidaan sopia äänestysavustaja, jolle voi soittaa tai tekstata oman äänensä.

Väärinkäytösten estämiseksi ja henkilön tunnistamiseksi on sovittava riittävän turvalliset käytännöt. Salaisiin lippuäänestyksiin on käytettävä palvelua, jossa äänestäjää ei voida tunnistaa (IP-osoitteiden keruu) ja voidaan estää useamman kerran äänestäminen. Tässä voidaan joutua tasapainoilemaan äänestämisen helppouden, käytettävyyden, saavutettavuuden ja turvallisuuden välillä.

Etä-äänestyksien toteuttamiseen yhdistyksellä tulee yhdistyslain mukaan olla vaalijärjestys, jossa kuvataan äänestyksen toteutustapa. Tosin Koronan poikkeusajan vuoksi vaalijärjestystä ei vaadita 30.6.2021 saakka. Vaalijärjestys on silti hyvä tehdä, jotta on etukäteen sovittu miten toimitaan. Tähän on selkeä ohje Vanhempainliitolta.

Äänestys kyselytyökalulla

Kyselyjä voi tehdä Google Formsilla ilmaiseksi tai maksullisilla ohjelmilla kuten SurveyMonkeyllä ja Webropolilla. Näiden etuna on se että yksittäiset äänet jäävät talteen. Se mahdollistaa tarkastuslaskennan, jos sellaiselle tulisi tarvetta. Vaalisalaisuuden säilyttämiseksi IP-osoitteiden tallennus on käännettävä pois päältä Webropolissa ja SurveyMonkeyssä.
Tässä pari eri esimerkkiä toteutuksista:

Google Forms

forms.google.com

Tehdään kysely, johon laitetaan äänestysvaihtoehdot ja tarvittaessa myös tyhjä ääni. Linkki lähetetään osallistujille.  Äänestys on anonyymi eikä siinä ole mitään tunnistautumista. Lomake voidaan sulkea äänestysajan päätyttyä. Tulokset saa näytettyä helposti lomakkeen vastaukset -kohdasta. 

Tästä linkistä pääset katsomaan yllä olevaa esimerkkiä neljän hengen komitean valitsemisesta, jossa ehdokkaita on kuusi. Koska äänestäjät voivat äänestää neljää ehdokasta, on lomakkeella samat nimet neljästi. Ohje on, että samaa henkilöä ei saa äänestää kahdesti vaan tällöin toinen ääni hylätään. Äänet kerätään taulukkoon josta pitää tarkistaa, ettei kukaan vahingossa äänestä kahta kertaa samaa. 

Suomenkielinen. Maksuton.

SurveyMonkey

surveymonkey.com

Tehdään kysely, johon laitetaan äänestysvaihtoehdot ja tarvittaessa myös tyhjä ääni. Linkki lähetetään osallistujulle. Jokaiselle osallistujalle voidaan lähettää henkilökohtainen kyselylinkki, jolloin nähdään että ovatko kaikki äänestäneet. Asetuksista saa IP-osoitteiden tallennuksen pois päältä ja anonyymit vastaukset, jolloin vaalisalaisuus säilyy. Suomenkielinen. Henkilökohtaisen kyselyn lähettäminen vaatii maksullisen version, alkaen 30 €/kuukausi.

Webropol

www.webropol.fi

Osallistujille voidaan lähettää henkilökohtainen linkki sähköpostiin. Suomen Ladun liittokokouksessa, jossa oli eri äänimääriä, vastaukset kerättiin taulukkoon, joka laski äänimäärät. Tällöin vain ääntenlaskijat näkevät kuka on äänestänyt ja ketä.

Mentimeter

mentimeter.com

Mentimeter on tehty vuorovaikutteiseksi esityssovellukseksi, jossa on valmis äänestysmahdollisuus. Osallistujille annetaan numerokoodi ja ohje mennä menti.com -sivulle, jossa äänestys tapahtuu. Helppo, mutta osallistumalla eri laitteelta voi äänestää useamman kerran. Toimii hyvin kännykällä tai selaimella. Tämä tietysti näkyy äänimäärissä. Englanninkielinen. Ilmaisversiossa voi olla kaksi kysymystä tai äänestystä yhdessä esityksessä. Esityksiä voi tehdä rajattomasti ja yleisöä ei ole rajoitettu. Maksullinen versio alkaen 9,99 $ kuussa.

Äänestyssovellukset

Näissä eri vaalijärjestysten ja äänimäärien ohjelmointi on usein mahdollista ja vaalisalaisuuden säilyttäminen paremmin varmistettu.

Opavote

Opavote.com
Tukee erilaisia äänestystapoja, kuten eri äänimääriä tai single transferrable vote -mallia. Suomenkielinen demo joten varsinaisten äänestysten teko suomeksi onnistunee myös.

Hinnoittelu: 25 äänestäjää ilmaiseksi. Maksamalla 10 $ saa 125 äänestäjää ja 10 ehdokasta lisää.

Election Runner

electionrunner.com

Jokaiselle äänestäjälle luodaan oma tunnus, joten äänestää voi vain kerran. Toimii kännykällä ja selaimella. Englanninkielinen. Maksuton demo 20 äänestäjällä. 100 äänestäjää maksaa 15 $.

ProspectumLIVE

prospectumlive.com

Laajempi alusta verkkokokoukselle, jossa myös äänestysmahdollisuus ja erilaisten äänipainotusten toteutus. Suomenkielinen. Hintaa ei kerrota.

eVaali

https://evaali.fi

Palvelu tarjoaa paljon eri mahdollisuuksia kuten vaalijärjestyksiä ja vaaliliittoja, vahvan tunnistuksen ja vaalisalaisuuden. Suomenkielinen. Hintoja ei ole mainittu.

Vote by Hejmo

https://www.hejmo.fi/
Palvelu tarjoaa erilaisia äänestystapoja ja esimerkiksi äänileikkurit. Tarvittaessa vahva tunnistautuminen on mahdollista ja anonyymi äänestys. Suomenkielinen. HIntaa ei kerrottu.

Kilta Sähköinen vaali -sovellus

Kilta Sähköinen vaali -sovellusta voi käyttää vaikkei olisikaan Kehätiedon jäsenrekisteriratkaisua käytössä. Tarkemmat ohjeet täällä. Suomenkielinen. Hinta ei tiedossa.

Äänestyskoppi.fi

https://äänestyskoppi.fi/
Äänestyskoppi tarjoaa tavallisen ja suhteellisen vaalitavan sekä eri äänimäärät. Hinnat alkaen 3,99 €/äänestys ja 0,30 €/äänestäjä.

Muita keinoja

Kädennostoäänestys

Pienellä osallistujajoukolla onnistuu perinteinen kädennostoäänestys. Puheenjohtaja kertoo vaihtoehdot ja luettelee jokaisen osallistujan nimen vuorollaan. Osallistuja sanoo ääneen miten äänestää. Vaihtoehdot on hyvä olla näkyvillä chatissa tai näytöllä.

Sähköpostiäänestys

Ääntenlaskija lähettää sähköpostin äänestyksestä jokaiselle kokouksen osallistujalle piilokopiona eli bcc:nä. Äänestys tapahtuu vastaamalla sähköpostiin ja koska viesti on lähetetty piilokopiona, vastaus menee vain lähettäjälle. Miinuksena tietysti on, että ääntenlaskija saa tietää kuka on äänestänyt ketäkin.

Chat-äänestys

Jos kaikilla on toimiva chat, niin jokainen kirjoittaa äänensä chattiin. Jos halutaan, etteivät osallistujat näe toistensa ääniä ennakkoon, voi ohjeistaa kirjoittamaan vastauksen chattiin ja painamaan enteriä vasta kun tähän annetaan lupa. Anonyymin version chat-äänestyksestä saa, jos osallistujat muuttavat nimensä vaikka pisteeksi “.” äänestyksen ajaksi.

Zoomin poll -toiminto ja Teamsin Polly

Helppo tapa tehdä nopeita äänestyksiä. Poll-toiminto ei välttämättä näy kaikille käyttäjille, esimerkiksi jos käyttäjällä on vanhempi Zoom versio tai Teamsissä on organisaation ulkopuolinen käyttäjä. Sen vuoksi on hyvä testata toimivuus ennakolta.

Puuttuuko jokin keino?

Nämä vinkit koostuvat omista kokemuksistamme, sekä virtuaalifasilitaattoreiden ryhmässä käydystä keskustelusta ja sen jatkosta, OK-Siviksen artikkelista sekä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan vinkeistä. Meillä ei ole taloudellisia kytköksiä mainittuihin palveluihin emmekä saa mitään korvausta niiden mainitsemisesta.

Mitä olet käyttänyt? Kerro kommentissa!

Kirjoitusta päivitetty 9.10.2020 ja lisätty lisää palveluita ja 12.10.2020 vaalijärjestyksen osalta.

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa