Olen lukuisia kertoja ollut järjestön tapahtumassa, jossa on kysytty minkälaista apua me tarvitsemme paikallisyhdistyksessä. Alussa ja nuorempana koin kysymyksen vaivalloiseksi, koska en tiennyt minkälaista apua pyytäisin yhdistykselle. En kertakaikkiaan ymmärtänyt mitä pyytää. Kyse ei missään nimessä ollut siitä, etten olisi kehdannut pyytää apua tai että olisin ajatellut, että osaamme kaiken jo itse. Ei. En vain tiennyt mitä pyytää.
Vuosia myöhemmin istuin pöydän toisella puolella, tarjoamassa apua paikallisyhdistyksille ja oli minun vuoroni esittää ne kysymykset. Jälleen ihmettelin, kun ne toiset eivät osanneet sanoa mitä he tarvitsevat.
Oma ohjaaja sai minut oivaltamaan avun pyytämisen tärkeyden
Avun hyödyntämisen taian oivalsin vasta kun osallistuin partionjohtajan jatkokoulutukseen. Siihen kuuluu pidempiaikainen kehitystyö ja kouluttautujalle annetaan ohjaaja tueksi. Pääsimme alkuun ohjaajan kanssa, ja huomasin nopeasti minkälainen resurssi hän oli! Hänen kanssaan minulla oli lupa miettiä ja pohtia minulle tärkeitä asioita projektijohtamiseen liittyen. Kehityin valtavasti ihmisenä ja johtajana sen vuoden aikana. Sen jälkeen ymmärsin miten hyödyllistä henkilökohtainen ohjaus on.
Miten tuki tarjotaan isolle joukolle?
Mutta miten voimme sitten tarjota henkilökohtaista ohjausta isolle joukolle ihmisiä? Sehän vie suunnattoman kauan, jos halutaan tarjota jäsenille oma ohjaaja. Voiko sellaista tehdä ja onko se resurssitehokasta? Montakohan vapaaehtoista tarvitaan ja mistä heidät kaikki löydetään?
Näitä samoja ajatuksia pyöriteltiin pitkään partiossa. Mietimme, miten voimme tukea paikallisyhdistyksessä toimivia lippukunnanjohtajia paremmin, heitä jotka nuoresta iästä huolimatta ovat arjen sankareita. He pyörittävät yhdistyksiä, joissa saattaa olla jopa pari sataa jäsentä ja toimintaa neljä kertaa viikossa. He ovat melko yksinäisiä ison taakan kanssa. Apua on kyllä ollut tarjolla pitkään, mutta muutama vuosi sitten panostettiin johtamisen tukemiseen isolla kädellä.
Aluksi todettiin, että lippukunnanjohtajan tehtävä on liian iso yhdelle vapaaehtoiselle, joten se jaettiin kolmelle henkilölle. Seuraavaksi nimettiin näille kolmelle avainhenkilölle omat valmentajat piiristä. Nimettiin siis henkilöt, joiden tehtävä on tukea lippukunnan arkea ja varmistaa, että lapset ja nuoret saavat turvallisen paikan jossa toimia ja kehittyä. Siis toisesta näkökulmasta varmistaa, että partion tavoite toteutuu Suomen jokaisessa kolkassa.
Tuloksia näkyy jo
Tämä tukimuoto on ollut käytössä parisen vuotta ja tuloksia on pikkuhiljaa nähtävissä. Rekrytointi on edelleen haaste, mutta ei ylitsepääsemätön tehtävä. Kaikki tehtävät on kuvattu, räätälöidyt koulutukset pyörivät ja nettisivuille on kuvattu kaikki minkä voi kuvata. Täydellisyyttä ei olla tavoiteltu ja monessa kohtaa on muokattu suunnitelmia ja eroavaisuuksia on sallittu.
Sanoisin, että lippukunnan johtajakolmikko on etuoikeutettu, kun saavat näin hienoa tukea. Heidän on vielä vaikeaa pyytää apua, mutta kun he oppivat tuntemaan valmentajansa, heidän itseluottamuksensa kasvaa ja sitä kautta he innostuvat edistämään lippukunnan yhteistä hyvää johdonmukaisesti.
Kiinnostu toisesta
Tällä esimerkillä haluan kertoa, miten paljon voi saada aikaiseksi kun on kiinnostunut toisesta henkilöstä. Vapaaehtoistyö kun on niin kiinni henkilön omasta motivaatiosta. Miten siitä saa kiinni ellei kysymällä toiselta? Ihminen on rakennettu niin, että kun hänestä ollaan kiinnostuneita, hän mielellään kertoo, usein pitkäänkin. Ja siinä keskustellessa – yhtäkkiä aivan huomaamatta – samalla tuleekin hahmoteltua tulevan kauden toiminta ja edessäsi seisoo henkilö joka sen haluaa toteuttaa.