Hyppää sisältöön

Järjestötoiminta ja pop up -vapaaehtoisuus eivät ole vastakkaisia

Kirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa 1.6.2018

Allianssin pääsihteeri Anna Munsterhjelm kirjoitti tällä palstalla (HS Mielipide 15.5.), että vaikka pop up -vapaaehtoisuus on paljon esillä, vapaaehtoistoiminta tehdään lähinnä vakiintuneissa järjestöissä. Siskot ja Simot ry:n toiminnanjohtaja Eero Väisänen vastasi (HS Mielipide 20.5.), että pop up -vapaaehtoisuudelle on selkeä tarve. Hänestä se on piilevä voimavara, kunhan se saadaan markkinoitua ja kohdennettua oikein.

Keskustelusta saa helposti sen kuvan, että järjestöjen vakiintunut toiminta ja hetkellisen sitoutumisen pop up -vapaaehtoisuus ovat uhkia toisilleen. Näin ei kuitenkaan missään nimessä ole, vaan kyse on toisiinsa kytkeytyvistä ilmiöistä. Parhaat tulokset saadaan, kun järjestöjä ja popuppeilua ajatellaan yhdessä.

Yllättävä yhteiskunnallinen tilanne voi luoda hetkellisesti itseorganisoituvaa pop up -vapaaehtoisuutta. Tällainen ilmiö oli syksyn 2015 pakolaiskriisi, joka loi lyhyessä ajassa ison määrän monenlaista vapaaehtoistoimintaa. Toiminta kuitenkin hiipuu, jollei sitä ylläpidä, ohjaa ja tue pysyvä rakenne. Lähes aina tämä tarkoittaa joko uutta yhdistystä tai sitä, että jokin olemassa oleva yhdistys ottaa toiminnan siipiensä alle.

Pidemmän päälle pop up -vapaaehtoisuutta syntyy parhaiten, kun toiminnalle on jäsentyneet puitteet. Järjestöjen suuri haaste on vakiintuneen toimintamallin muuttaminen. Perinteinen yhdistystoiminta on rakennettu pysyvän sitoutumisen näkökulmasta, eikä hetkellistä vapaaehtoisuutta osata järjestöissä hyödyntää vielä kovin tehokkaasti. Ennen muuta kyse on prosessien ja ajattelumallien muutoksesta. Tulee hyväksyä ajatus, että joku voi olla toiminnassa mukana vain hetken.

Kuten Väisänenkin toteaa, pop up -vapaaehtoistoiminnassa piilee aina siemen pysyvämpään suhteeseen järjestöön. Polkua hetkellisyydestä sitoutumiseen tulisi pohtia, ja siinä järjestöillä on vielä paljon tehtävää.

Sekä järjestömuotoista toimintaa että pop up -vapaaehtoisuutta tarvitaan. Paljon yhteiskunnallista hyvää tehdään syntyy vapaaehtoistoiminnasta. Kaikkien toimintamuotojen täytyy mahdollistaa se.

Petri Toikkanen
järjestövalmentaja
Tampere

Emilia Osmala
vapaaehtoistoiminnan kehittäjä
Lahti

Lari Karreinen
vapaaehtoisjohtamisen valmentaja
Espoo

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa