Kaksikielinen järjestötoiminta – vaikea yhtälö, mutta ratkaistavissa

Moni järjestö haluaisi toimia kahdella kielellä joko omasta tahdostaan tai siksi, että se lukee säännöissä. Olen kuullut lukuisia kertoja, että pitäisi puhua enemmän “niiden toisten kanssa” viitaten toisen kieliryhmän henkilöihin. Ongelmaksi koetaan, että ei heitä, eikä heidän toimintakulttuuria tunneta. Eikä ihme ettei tunneta, jos ei edes yritetä tutustuta niihin muihin.

Kahdella kielellä voi yksinkertaisimmin toimia niin, että asiakirjat kirjoitetaan kahdella kielellä ja vähemmistölle hankitaan tarvittaessa tulkki tapaamisiin. Suositeltava käytäntö on myös varata kiintiöpaikat vähemmistökielisille, jotta he varmasti saavat edustuksen ja tulevat kuulluksi. Näillä toimenpiteillä päästään hyvään alkuun, mutta jäämällä pelkästään tällä tasolle yhteinen toiminta on varsin hataralla pohjalla rakennettu ja on ymmärrettävää, että toimintatapa tuntuu pakkopullalta.

Kiintiöpaikka tai vapaaehtoistyö omasta mielen kiinnostuksesta?

Mutta hei, olisiko kiva toimia ryhmässä tai hallituksessa vain siksi, että sinulla on eri kulttuurinen tausta kuin muilla ryhmässä on? Eikö työryhmässä olla mukana omasta halusta ja mielenkiinnostuksesta, ei siksi että on pakko? On toki totta, että joillekin on tärkeää toimia kieliryhmän edustajana ja saarnaajana varmistaakseen, että oman vähemmistön oikeudet tulevat kuulluksi. Itse ajattelen kuitenkin niin, että haluan tehdä minulle mielekästä vapaaehtoistyötä koska se kiinnostaa minua. Haluan olla mukana työryhmässä koska ryhmän aihe kiinnostaa minua ja minulla on itse aiheeseen annettavaa, ei siksi että minun pitäisi puolustaa vähemmistöni oikeuksia.

Täysin kaksikielinen toiminta

Kaksikielisyys on toinen mielenkiintoinen asia. Olisi upeaa, jos jokainen tulisi ymmärretyksi omalla äidinkielellään tilanteessa kun tilanteessa. Omalla äidinkielellä voi monesti ilmaista itseään paljon monipuolisemmin mikä tuo esille kaikki eri vivahteet keskusteluissa. Olen itse kokenut monta kertaa, että koska suomen-/enemmistö kielitaitoni ei ole niin hyvä kuin halusin sen olevan, jätän kommentoimatta etten sanoisi mitään väärällä muotoilulla. Vuosien varrella rohkaistuin ja tänään ajattelen, että aion puhua kunnes tulen ymmärretyksi, vaikka tekisinkin paljon virheitä. Minulle on tärkeintä tulla ymmärretyksi, tavalla tai toisella. Olen kehittänyt tavan hyödyntää kehonkieltä puheen täydentämiseksi korostaakseni viestiäni.  

En osaa toisen kieltä

Mutta miten toimitaan, jos ei ollenkaan osaa toisen kieltä ja toimeen pitäisi tulla molemmille rakentavalla tavalla? Se onkin haasteellisempi tilanne, mutta ei ylipääsemätön. Omasta kokemuksesta voin todeta, että kehonkieli on jälleen pelastukseni, sekä kansainvälisten sanojen käyttäminen. Tulkkikaan ei ole huono idea, ei myöskään käännösohjelmia puhelimessa. Kunhan tahtotila toisen ymmärtämisessä on yhteinen niin sillä pärjätään pitkälle.  

Yhteenvetona voin todeta: kahdella kielellä toimiminen, joko täysin tai rinnakkain, on toisten kunnioittamisesta kiinni. Koettamalla ymmärtää toisia ja näyttämällä kiinnostusta toisten ajattelua kohtaan päästään pitkälle. Kun kiinnostus muihin on aito, voidaan aloittaa neuvottelut miten yhdessä toimitaan ja millä tavalla saadaan tiedotukset toimimaan kaikille sopivalla tavalla.

Maya Hänninen

Kirjoittaja on suomenruotsalainen joka monta vuotta sitten päätti, että haluaa tulla ymmärretyksi suomen kielellä. Hän aloitti puhumaan kunnes tuli ymmärretyksi, sitten hän ryhtyi kouluttamaan kursseilla ja uusin villitys on blogien kirjoittaminen.