Hyppää sisältöön

Vireä kansalaistoiminta on yhteiskunnallinen rikkaus. Järjestö- ja vapaaehtoistoiminta tuottaa valtavasti hyvää ja on elintärkeää monille ryhmille, jotka muuten jäisivät yhteiskunnassamme vähälle huomiolle. 

Autamme kehittämään järjestöjä ja vapaaehtoistoimintaa. Olemme viime vuosina mm. kouluttaneet yli tuhat järjestötoimijaa sekä olleet rakentamassa strategioita, valmistelemassa paikallistoiminnan mallia, parantamassa toimintaryhmien toimintatapoja, edesauttamassa uudenlaisen järjestöyhteistyön syntymistä, suunnittelemassa  toimintaa ja auttamassa uusien hankkeiden saamisessa. Olemme valmentaneet järjestöjen johtajia, hallituksia ja johtoryhmiä.

Koulutustemme avulla opitaan luomaan motivoivaa vapaaehtoistyötä, johon on turvallista sitoutua ja jolla saadaan lisää vapaaehtoisia toimintaan. Koulutustemme myötä vapaaehtoisjohtajat onnistuvat sekä jaksavat paremmin tehtävässään. Yhdessä vapaaehtoisten kanssa voimme suunnitella tulevaa ja kehittää toimintaa työpajoissa. Räätälöimme koulutuksemme kohderyhmän mukaan. Koulutamme niin vapaaehtoisia, vapaaehtoisjohtajia kuin ammattilaisia. Koulutamme ammattilaisia Humanistisessa Ammattikorkeakoulussa sekä Omnian erikoisammattitutkinnon koulutusohjelmassa. Vapaaehtoismaailmassa työskentelemme niin ruohonjuuritoimijoiden kuin ammattilaistenkin kanssa. Tuomme uusia menetelmiä kansalaisyhteiskunnan toimijoiden käyttöön.

Kaikilla Osanan valmentajilla on yli kymmenen vuoden kokemus järjestö- ja vapaaehtoistoiminnasta niin aktiivina, koordinaattorina, työntekijänä kuin toiminnanjohtajanakin. Me tunnemme järjestötoiminnan haasteet ja erityispiirteet. Monipuolinen kokemus eri alojen järjestöistä sekä erilaisista vapaaehtoistoiminnan muodoista auttaa meitä ymmärtämään toimintanne erityispiirteet sekä kehittämään toimintaanne kestävästi.

  • Tulevaisuuden järjestö -puhe ja -valmennukset
  • Vapaaehtoisten rekrytointi, sitouttaminen ja motivointi
  • Aluetoiminnan kehittäminen
  • Järjestötoiminnan kehittäminen
  • Kuinka onnistua yhdistystoiminnan kehittämisessä? -luento ja -työpaja yhdistystoimijoille
  • Toiminnan suunnittelu
  • Johtajien, hallitusten ja johtoryhmien valmennus
  • Järjestöyhteistyön kehittäminen
  • Koulutukset ja valmennukset / työpajat

Tulevaisuuden järjestö -puhe ja -valmennukset

Auta hallitus ja työntekijät yhteiseen ymmärrykseen järjestöön kohdistuvista muutosvoimista ja tulevaisuuden haasteista. Kaikki tilaisuudet voidaan järjestää lähi- tai etätoteutuksena.

Hyvä ja asiantunteva, käytännönläheisyys ja ajankohtaisuus isoa plussaa.”

Tulevaisuuden järjestö -puheenvuoro

  • Millaisia muutosvoimia järjestö-, kansalais- ja vapaaehtoistoimintaan kohdistuu?
  • Miten organisointi, sitoutuminen ja toimintakenttä ovat muuttumassa?
  • Miten digitalisaatio muuttaa järjestöjen toimintaa?
  • Millaisia vaikutuksia pandemialla ja Ukrainassa käytävällä sodalla on järjestöjen tulevaisuuteen?
  • Millaista muutosta järjestöissä tarvitaan 2020-luvulla?

Tulevaisuuden järjestö -kehittämispäivä, 3 h

Päivän tärkein anti on oman järjestön kehitystyön vauhtiin saaminen. Sisältö:

  1. Ajatuksien herättämistä: Alustus järjestöjen tulevaisuuden näkymiin.
  2. Kehityskohteet: Tunnistetaan oman järjestön 1–3 tärkeintä kehityskohdetta, joita lähdetään työstämään.
  3. Kehityssuunnitelman aloitus: Koulutus oman kehityssuunnitelman tekemiseen.

Tulevaisuuden järjestö -muutosvalmennus, 2–3 kokoontumista

Muutosvalmennuksessa rakennetaan pala palalta toteutuskelpoinen kehityssuunnitelma omalle järjestölle. Suunnitelma antaa selvät askelmerkit oman järjestön kehittämiseen ja sen kautta järjestön elinvoiman lisäämiseen. Sisältö: 

  1. Ajatuksien herättämistä: Alustus järjestöjen tulevaisuuden näkymiin.
  2. Kehityskohteet: Tunnistetaan oman järjestön 1–3 tärkeintä kehityskohdetta, joita lähdetään työstämään.
  3. Kehityssuunnitelman aloitus: Koulutus oman kehityssuunnitelman tekemiseen.
  4. Kehityssuunnitelmaa rakennetaan omassa järjestössä.
  5. Lisää työkaluja: Toimintaympäristön analyysityökalut – Muutoksen johtaminen – Perustehtävän muotoilu – Sitouttaminen – Vapaaehtoisten johtaminen – Tavoitteiden asettaminen.
  6. Kehityssuunnitelma hiotaan kouluttajan johdolla.
  7. Tulevaisuutta tekemään: Kehityssuunnitelmaa lähdetään toteuttamaan omassa järjestössä. Tarvittaessa sparrausapua kouluttajalta.

“Tämähän toimi etänä loistavasti!”

Jaa somessa: