Suomella on edessään vaikeita päätöksiä, joihin ei löydy helppoja ratkaisuja. Kansalaispaneeli on keino tukea päätöksentekoa kaikkein vaikeimmissa, kompleksisissa kysymyksissä, joissa tarvitaan tietoon pohjautuvaa päätöksentekoa. Se on yksi kansainvälisesti levinneimmistä demokratiainnovaatioista. Kansalaisten tietoon perustuva, rakentava keskustelu auttaa päättäjiä tekemään kestävämpiä päätöksiä.
Poliitikot ja osallistujat hehkuttavat poikkeuksetta kansalaispaneelien rakentavaa ja asiallista keskustelua. Päättäjien ja valmistelijoiden on helpompi tehdä valintoja, kun heillä on käytössään suositus monimuotoiselta asukasjoukolta, ei vain äänekkäimmiltä.
Me Osanassa autamme pitkällä kokemuksellamme järjestämään vaikuttavia kansalaispaneeleja. Kuten eräs koulutukseemme osallistuja totesi:
“Olen tehnyt tosi paljon erätauko-keskusteluja, joissa ei tarvitse päätyä mihinkään yhteiseen päätökseen. Kansalaispaneeleista avautui minulle uusi maailma: voimme päättää yhdessä asioista niin, että kaikki ovat siinä mukana. Tämä on voimauttavaa ja luo luottamusta ihmiskunnan kykyyn ratkaista ongelmia yhdessä.”
Miten kansalaispaneeli toimii?
Kansalaispaneeli on satunnaisotannalla koottu ryhmä kuntalaisia tai kansalaisia, jotka kokoontuvat pohtimaan ja antamaan suosituksia vaikeaan yhteiskunnalliseen kysymykseen. Se varmistaa, että päätöksenteko on tietoon pohjautuvaa ja vahvistaa luottamusta demokratiaan.
Prosessi etenee näin:
- Ammattimainen suunnittelu: Suunnittelemme kansalaispaneelin yhdessä
- Satunnaisotanta: Kutsutaan paneeliin monipuolisen ja edustavan joukon kansalaisia.
- Tietoon perustuva keskustelu: Paneeliin osallistujat perehtyvät asiantuntijoiden johdolla aiheeseen ja puntaroivat ratkaisuja eri näkökulmista
- Suositusten antaminen: Lopuksi paneeli antaa suosituksensa päätöksentekijöille.
- Raportointi: Toimitamme kattavan raportin, jota voidaan hyödyntää päätöksenteon tueksi.

”Olen ollut yli tuhannessa asukastilaisuudessa ja yleensä niissä kuulee huutoa ja pahaa mieltä. Nyt sain rakennusaineksia ja hyviä ideoita omaan työhöni.”
Helsingin kaupungin työntekijä
Miksi valita kansalaispaneeli?
- Päätöksenteon kestävyys: Kansalaispaneelin avulla tehdyt päätökset ovat kestävämpiä, koska ne on rakennettu yhteisen ymmärryksen varaan.
- Asiantuntijatieto päätöksenteon tueksi: Paneeli saa käyttöönsä parhaan asiantuntijatiedon, mikä johtaa parempaan lopputulokseen.
- Lisääntynyt osallistuminen: Kansalaiset voivat osallistua päätöksentekoon rakentavalla ja vaikuttavalla tavalla.
- Aktiivisen kansalaisuuden edistäminen: Kansalaispaneeli on yksi tapa edistää aktiivista kansalaisuutta ja luottamusta demokratiaan.
Harvoin ovat poliitikot mistään niin innoissaan kuin Pirhan tulevaisuus- ja strategiavaliokunta 25.4.2024 käsitellessään asukaspaneelia:
Asukaspaneelin julkilausuma ja sen esittely valiokunnassa otettiin innolla vastaan. Valiokunta suhtautuu hyvin positiivisesti tämäntyyppiseen kokeiluun osallistaa alueen asukkaat kehitystyöhön sekä myös julkilausumasta saatuihin tuloksiin. Valiokunta aikoo hyödyntää julkilausumasta saatuja tietoja muun muassa omassa mietintöprosessissaan.
…Valiokunta näkee, että tällaisessa työskentelytavassa on myös potentiaalia erilaisille variaatioille sekä mahdolliselle jatkokehittämiselle. Valiokunta toivoo, että tällaiseen työhön ja työskentelytapaan löytyisi Pirkanmaan hyvinvointialueella resursseja.
Valiokunnassa käytiin aiheesta vilkasta keskustelua, jossa nostettiin esiin muun muassa kiitokset rohkeasta ja innostavasta työskentelytavasta osallistaa asukkaat hyvinvointialueen kehittämiseen.
Kansalaispaneelin fasilitointi -paketti
Kun haluat varmistaa, että kansalaispaneelista tulee puolueeton, tehokas ja osallistava, ulkopuolinen fasilitoija on avain onnistumiseen. Tarjoamme kokeneita asiantuntijoita, jotka auttavat rakentamaan luotettavan prosessin ja varmistamaan rakentavan keskustelun.
Mitä paketti sisältää?
- Tehtävänannon määrittely: Autamme määrittelemään kansalaispaneelin tehtävänannon niin, että se on realistinen ja mielekäs.
- Puolueeton ja saavutettava prosessi: Varmistamme, että prosessi on puolueeton, tasapuolinen ja saavutettava kaikille osallistujille, jotta erilaiset näkemykset tulevat kuulluiksi.
- Fasilitointi ja johtaminen: Vastaamme fasilitoinnin suunnittelusta ja johtamisesta. Tarjoamme joko kokeneen pääfasilitoijan tai koko fasilitointitiimin tarpeidenne mukaan.
Hinnoittelu alkaen: 5 000 € + ALV
Avaimet käteen -kansalaispaneeli
Haluatko varmistaa onnistuneen kansalaispaneelin ilman suuria sisäisiä resursseja? Avaimet käteen -ratkaisumme tekee prosessista helpon järjestää.
Mitä paketti sisältää?
- Kokonaissuunnittelu ja fasilitointi: Vastaamme koko prosessin toteutuksesta yhdessä kanssanne. Paneelin toteutus koostuu kymmenistä yksityiskohdista, joiden on sovittava toisiinsa. Huoli pois, me tunnemme nämä.
- Varmistamme, että paneelin tulokset ovat hyödyllisiä ja vaikuttavat päätöksentekoon. Yksi vaikeimpia asioita on saada ylin johto ja päättäjät sitoutumaan paneelin hyödyntämiseen päätöksenteossa. Tämä on erikoisosaamistamme.
- Osallistujien perehtyminen aiheeseen on vaativa oppimisprosessi lyhyessä ajassa. Pedagogeina tuemme tätä oppimista.
- Viestintä ja tuki: Autamme viestinnässä, koulutamme henkilöstöä ja johtoa
Tarvitsette vain ohjausryhmän ja asiantuntijoita tiedontuotantoon. Tarvittaessa voimme toteuttaa osallistujien satunnaisotannan, mutta useimmiten tulee edullisemmaksi jos viranomainen tekee sen. Räätälöimme työnjaon aina yhteistyössä resurssien ja toiveiden mukaan.
Hinnoittelu alkaen: 25 000 € + ALV
Hyvä prosessi saa osallistujat rentoutumaan. “Tuntuu kuin olisimme tunteneet toisemme jo pitkään!”, totesi osallistuja Pirhan asukaspaneelissa, jossa vastasimme pääosasta paneelin toteutusta.
Miten aloitamme?
Koska paneelin onnistuminen alkaa sen suunnittelusta, suosittelemme ottamaan yhteyttä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Näin voimme yhdessä varmistaa, että kokonaisuus on onnistunut ja saavutatte halutut tulokset.
Oletko valmis aloittamaan keskustelun? Ota meihin yhteyttä! lari @ osana.fi
Onnistuneita esimerkkejä asiakkaillemme
Rakentava keskustelu säästöistä Jyväskylässä
Jyväskylän kaupunki joutui leikkaamaan 2024 budjettiaan yhteensä 40,6 miljoonalla eurolla. Kaupungin päättäjät halusivat varmistua, etteivät vaikutukset kasautuisi kohtuuttomasti ja että kaupunki säilyttäisi pitovoimansa leikkauksista huolimatta. 30 osallistujan asukaspaneeli antoi kaupunginhallitukselle suosituksen, joka huomioitiin seuraavan vuoden säästöissä.
Konsultoimme Jyväskylän asukaspaneelin suunnittelua, päättäjien sitouttamista, perehdytysmateriaalien toteutusta, Howspacen rakentamista, perehdytimme fasilitoijat, suunnittelimme ja johdimme fasilitoinnin. Lue lisää Jyväskylän asukaspaneelista.
”Tärkeää oli mm. [Osanan] tuki paneelin tehtävänannon tarkentamisessa sekä kaupungin omasta henkilöstöstä rekrytoitujen pienryhmäfasilitaattorien perehdyttämisessä tehtäviinsä.”
Jyväskylän paneelin arvio, Sitra 2025

Digipalveluiden lisääminen arvostavasti ja vastuullisesti Pirkanmaan hyvinvointialueella
Pirkanmaan hyvinvointialueen tavoitteena oli lisätä merkittävästi digipalveluja. Miten tämä voidaan tehdä strategian arvojen mukaisesti, arvostavasti ja vastuullisesti?
Näin osallistujat kertovat kokemuksistaan Pirkanmaan hyvinvointialueen asukaspaneelissa:
Suunnittelimme prosessin yhdessä Pirhan kanssa, koulutimme kansalaispaneelien suunnittelusta ja fasilitoinnista,valmistelimme oppimisprosessin Howspace-alustalla, perehdytimme Pirhan fasilitoijat sekä fasilitoimme yhdessä yhden läsnätyöpajan ja kaksi etätyöpajaa. Lue lisää Pirhan asukaspaneeleista.
Paikan päällä, etänä vai hybridinä?
Kansalaispaneeli voidaan toteuttaa paikan päällä, etänä tai hybridinä. Meillä on laaja kokemus saavutettavien työpajojen toteutuksesta, joten mahdollistamme myös eri tavoilla vammaisten henkilöiden osallistumisen kaikkiin toteutustapoihin.
Alla esimerkki Pirhan asukaspaneelin Howspace-oppimisympäristöstä.


Pienempi tai suurempi toteutus?

Erilaiset menetelmät sopivat erilaisiin kysymyksiin ja erilaisille osallistujaryhmille. Kansalaispaneeleja eli puntaroivia kansalaiskeskusteluja voidaan toteuttaa monella eri tavalla:
- pienempien kysymysten kansalaislähtöiseen käsittelyyn Wisdom council-kansalaisraati, 15-20 osallistujaa ja kesto noin kaksi päivää. Hinta noin 10 000 euroa
- suosituksen tuottaminen isolla joukolla rajatusta aiheesta? Tähän sopii deliberatiivinen World café, 30-50 osallistujaa, puolesta päivästä päivään. Hinta alkaen 5000 euroa
- deliberatiivinen mielipiteenmittaus, 100 – 200 osallistujaa, kesto päivän tai etänä kaksi kertaa puoli päivää
- tietylle kohderyhmälle kuten vammaisille henkilöille kohdennettu puntaroiva keskustelu, jonka tavoitteena on vahvistaa tämän usein ohitetun ryhmän ääntä? Tähän voisi sopia wisdom council tai deliberatiivinen World café.
Ota yhteyttä niin haarukoidaan olisiko jokin näistä toteutustavoista sopiva.
Ota yhteyttä ja varaa maksuton konsultointi
Oletko valmis ratkaisemaan vaikeat kysymykset rakentavasti kansalaisten kanssa ja tukea tietoon pohjautuvaa päätöksentekoa? Ota yhteyttä ja varaa maksutonjuttuhetki, niin keskustellaan miten kansalaispaneeli voisi toimia teidän tilanteessanne. lari@osana.fi
Miksi kannattaa valita meidät
Osanan tiimi palaa innosta tehdä kansalaispaneeleja. Slackissa kun kysyy ketkä haluavat lähteä fasilitoimaan seuraavaa paneelia, niin viidessä minuutissa koko tiimi on ilmoittautunut.
Puntaroiva demokratia on intohimomme: yli 10 vuotta kokemusta kansalaispaneeleista ja erilaisista osallisuusprosesseista. Seuraamme alan tutkimusta ja kehitystä kansainvälisissä verkostoissa. Perustamme työmme alan kansainvälisten ammattilaisten järjestön, International Association of Public Participationin ydinarvoihin ja eettisiin periaatteisiin. Olemme kääntäneet OECD:n kansalaispaneelien periaatteet suomeksi. Näin varmistamme ammatillisen etiikan toteutumisen ja uusimman tiedon hyödyntämisen.
Olemme olleet kirjoittamassa yhtä käsikirjaa ja useita artikkeleita:
- Kansalaisraati lisää luottamusta tietoon (Tietojohtaminen 5/22)
- Ratkaisukeskeisyys käyttöön kansalaisraadeissa (Ratkes 2/2022)
- Dialogi ja deliberaatio kompleksisuuden kimpussa, Rask & Karreinen 2020. Julkaisussa Vartiainen & Raisio (toim), Johtaminen kompleksisessa maailmassa: viisautta pirullisten ongelmien kohtaamiseen.
- Kaupunkilaisten raati, käsikirja. Möller, Tarpila, Karreinen (2014)
Fasilitointiosaamisemme monimuotoisten ryhmien päätöksenteko- ja oppimisprosesseista, vaativista tilanteista sekä sovitteluista auttavat varmistamaan hankalien, tunteita sekä ristiriitoja herättävien aiheiden rakentavaan käsittelyn. Kun jotain yllättävää tapahtuu, vuosien kokemus ja koulutus varmistaa juuri sopivan intervention.
Pääfasilitoijan tulee onnistuakseen ymmärtää puntaroivan demokratian periaatteet ja kansalaispaneelin prosessin eri osien yhteisvaikutukset onnistumiseen. Muuten toteutus jää irralliseksi sarjaksi keskusteluja.
Olemme kouluttaneet jo vuosia puntaroivien keskustelujen fasilitoinnista ja olemme mukana eOppivan kurssilla Puntaroimalla parempaa demokratiaa.
Tarvitsetko koulutusta? Suunnitele vaikuttavia kansalaispaneeleja ja puntaroivan demokratian fasilitointi -valmennuksillamme otat haltuun keskeiset onnistumistekijät sekä fasilitoinnin ja opit interventioita keskustelun syventämiseen sekä erilaisiin haastaviin tilanteisiin.